Ei ne nuoret vaan ne aikuiset!
Sujuvat siirtymät -ohjauksen teemaseminaari herätteli toukokuussa ajatuksia osallisuudesta ja luottamuksen tunteesta. Tästä seuraa luontevasti kysymys siitä miten osallisuutta ja luottamuksen tunnetta sitten voitaisiin lisätä. Seuraavassa samaisen teemaseminaarin vastauksia kysymykseen:
Antti Maunu kertoi seminaarissa tutkimuksestaan, jossa hän oli haastatellut toisella asteella opiskelevien nuorten ryhmiä. Nuorten ryhmien toiminta erosi Maunun havaintojen mukaan toisistaan. Toisissa ryhmissä nuoret osallistuivat tasapuolisesti keskusteluun, kommentoivat toistensa vastauksia ja jatkoivat niistä eteenpäin. Toisissa ryhmissä taas muutama nuori johti keskustelua ja iso osa nuorista ei osallistunut keskusteluun lukuun ottamatta kommentteja ”en mä tiedä” tai ”sama kuin edellisellä”. Maunu totesi ensimmäisessä ryhmässä syntyvän osallisuutta, sosiaalista luottamusta ja vuorovaikutusta, kun taas toisessa ryhmässä osattomuutta ja sosiaalista epäluottamusta.
Tässä kohtaa voisi veikata, että nuorten ryhmät vain ovat erilaisia. Ensimmäiseen ryhmään on osunut sosiaalisia taitureita, kun taas toiseen ryhmään osallistujat eivät niin perusta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta eikä heillä oikein ole siihen taitojakaan. Kyse ei kuitenkaan Maunun mukaan ole erilaisesta oppilasaineksesta tai sosiaalisesti säkenöivien luonnonlahjakkuuksien sattumanvaraisesta osumisesta samaan ryhmään.
Maunun mukaan kyse on sen sijaan siitä, että ensimmäistä ryhmää on ohjattu osallisuuteen. Heille on järjestetty mahdollisuuksia tutustua toisiinsa, hakea sujuvan vuorovaikutuksen malleja ja opeteltu toimimaan yhdessä. Toisessa ryhmässä taas opiskelijoilla ei ole ollut paikkoja tai ohjausta tutustua tai harjoitella yhdessä toimimista. Todennäköisesti heidän keskustelunsa kuulostaisi ja näyttäisi erilaiselta, mikäli he olisivat saaneet samankaltaisia mahdollisuuksia, joita ensimmäiselle ryhmälle oli tarjottu.
Maunun mukaan kyse ei olekaan lopulta nuorista vaan aikuisista. Edellä kuvatussa tuo aikuinen oli ollut luokan ryhmänohjaaja, joka on nähnyt vaivaa ja panostanut aikaa sosiaalisten taitojen ja valmiuksien harjoitteluun. Opettajan toimintaa on ohjannut tavoite tukea opiskelijaa kokemaan osallisuutta ja hiomaan vuorovaikutustaitojaan ryhmässä sen sijaan, että olisi keskitytty vain ja ainoastaan opetuksen asiasisältöjen tarjoamiseen ja tiedon välittämiseen.
Seminaarissa kysyttiin mistä opettajan motivaatio ohjata opiskelijaa näiden taitojen piiriin syntyy? Ja onko opettajalla aina olemassa riittävästi mahdollisuuksia saada tukea tässä tehtävässä? Tarjottuina ratkaisuina on esitetty sitä, että nuorten sijaan katse kiinnitettäisiinkin heidän kanssaan toimiviin ammattilaisiin. Tuettaisiin heidän ammatti-identiteettiään, valmiuksiaan ja motivaatiotaan osallisuuteen ja sen tukemiseen. Tämä ei ole yksittäisen toimijan asia, vaan edellyttää onnistuakseen tukea ja resursseja niin johdon suunnalta kuin yhteistyötä eri tahojen kesken ja uusia avauksia ja rohkeita kokeiluja. Yksi keino on antaa opettajille mahdollisuus kehittää ohjaamiseen liittyviä taitojaan ja juurruttaa esimerkiksi osallisuuden tukemista osaksi opintojen arkea. Ohjaamisen treenaus ei ole yksinomaan opettajien asia, vaan koskee kaikkia nuorten kanssa toimivia ja heitä ohjaavia aikuisia.
Liaani-hankkeessa olemme miettineet ohjausta ja miten voisimme tukea nuorten kanssa toimivia niin, että he saisivat osaamisensa ja ideansa mahdollisimman hyvin käyttöön. Hiomme ajatuksia vielä ja palaamme elokuussa asiaan. Tuolloin kannattaa olla kuulolla!
