Kuka minä olen? -valokuvaustyöpaja

Innovaatioprojektin loppuraportti
Matleena Kehus
Niina Paloranta
Metropolia Ammattikorkeakoulu

---

Ideasta työpajaksi

Värikäs maailma – työpajaprojekti on vuoden 2016 muotoilun tekstiilisuunnittelun koulutusohjelman innovaatioprojekti Liaani – hankkeeseen, joka toteutetaan yhteistyössä Vantaan NiceHearts Ry:n tyttötoiminnan kanssa. Projektin tavoitteena on toiminnallisen työpajakonseptin ideointi, suunnittelu ja toteutus. Projekti on suunnattu tytöille ja nuorille naisille, jotka kaipaavat ystäviä ja yhteisöllistä toimintaa. Projektissa tehdään taustatutkimusta nuorten tyttöjen nuorisokulttuureista, ystävyydestä ja kartoitetaan syitä sille, miksi osa nuorista kokee yksinäisyyttä ja pohditaan ratkaisumalleja siihen, kuinka yksinäisyydeltä voitaisiin välttyä. Nuoret kasvavat erilaisten nuorisokulttuureiden ympäröimänä, joten työpajatoiminta suunnitellaan tarkastellen eri nuorisokulttuureita tyttöjen näkökulmasta.

Ei voimauttavan valokuvan työväline oikeastaan ole valokuvaus, vaan katse ja näkemisen tapa – se, miten voimme tietoisesti valita katsoa toisin ja nostaa kuormittavien asioiden sijasta näkyväksi sellaisen ehjyyden, joka on niin haurasta, ettei se vielä ole oikeastaan edes olemassa. Savolainen Miina, Maailman ihanin tyttö, 2008

Suunnittelemamme työpajan inspiraation lähteenä vaikuttaa vuoden 2008 kauneimpana kuvakirjana palkittu Maailman ihanin tyttö -valokuvakirjateos, joka pohjautuu kymmenen lastenkodissa kasvaneen nuoren naisen ja valokuvaaja Miina Savolaisen vuosikymmenen jatkuneeseen valokuvaprojektiin. Olemme ammentaneet voimauttavan valokuvan ideologiaa, kuitenkaan käyttämättä metodia varsinaisesti projektissamme, sillä emme ole pätevöityneitä järjestämään metodien mukaista työpajaa. Tärkeimpänä ohjenuorana olemme poimineet työpajaamme ajatuksen valokuvan eheyttävästä voimasta. Tavoitteenamme on luoda kannustava ja lämminhenkinen kokemus sekä ajatuksia herättävä työpajapäivä, johon osallistuneille voimme valokuvauksen keinoin korostaa heidän ainutlaatuisuuttaan.

Työpajamme tarkoituksena on tarjota mahdollisuus olla oman elämänsä päähenkilö ja toteuttaa kuvia siitä, kuinka itse haluaa tulla nähdyksi ja nähdä itsensä. Kuka minä olen? – valokuvaprojekti tarjoaa mahdollisuuden näkyä kuvassa omana itsenään, juuri niin kuin itse haluaa ja asettaa kuvattavan pohtimaan kysymyksiä: kuka minä olen?, millainen olen? ja mikä minussa on hyvää ja kaunista? Valokuva itsessään on kaunis muisto ja muistuttaa kuvattavaa siitä, että olemme juuri tällaisina kuvauksellisia ja arvokkaita. Parhaimillaan kokemus antaa tunteen omasta arvokkuudesta ja erityislaatuisuudesta. Meille valokuvaustyöpaja on puolestaan erityislaatuinen mahdollisuus hyödyntää visuaalisia keinoja yhteisöllisen projektin kautta ja oppia toimimaan erityisryhmän ehdoin ja toivein.

Taustatutkimus

Tavoitteena on tehdä taustatutkimusta nuorten tyttöjen nuorisokulttuureista, ystävyydestä ja tutkia syitä sille, miksi osa nuorista kokee yksinäisyyttä ja kuinka yksinäisyydeltä voitaisiin välttyä.

Nuorisokulttuurit

Nuorten alakulttuureita ovat karkeasti jaoteltuina erimerkiksi gootit, hopparit, ernut ja emot, joilla jokaisella tyyliryhmällään on oma tyypillinen pukeutumistyyli ja musiikkimaku.

Yle kirjoittaa artikkelissaan (www.yle.fi/uutiset/nuorisokulttuurit, 29.1.2010) nuorisokulttuurien häviämisestä. Tutkijoiden mukaan nuoret eivät enää halua määritellä itseään alakulttuureihin. Useat kaveriporukat ja eri tyylisuunnat kiehtovat yhtäaikaa. Nuorisotutkija Mikko Salasuo puhuu mielummin osakulttuureista kuin nuorisokulttuureista. Tämä tarkoittaa, että välillä nuoret kokoontuvat kuuntelemaan tiettyjä bändejä, mutta suurimman osan ajasta, he saattavat olla jossain ihan muualla ja pukeutua toisella tavalla. Mallia otetaan maailmalta ja tietoa haetaan internetin välityksellä. Nykyisin trendinä on suvaitsevaisuus. Artikkelissa eräs nuori toteaa: “Ihmiset ovat tylsistyneet sotimaan. Ei niitä kiinnosta tappelu kokoajan. Emmäkään jaksa aukoa päätä, että miten sä jaksat kuunnella tollasta musiikkia.”

Projekti tarkastelee erityisesti nuorisokulttuurien ilmentymistä tyttöjen ja nuorten naisten keskuudessa. Tytöille nuorisokulttuuri on samalla tavalla itsensä etsimistä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tietynlaisen elämäntyylin noudattamista kuin pojille. Viime vuosina fitness-kulttuuri on esiintynyt voimakkaana trendinä tyttöjen ja nuorten naisten keskuudessa. Aikaisemmin puolestaan hyvin vahvana nuorisokulttuurinmuotona muistuu pissaliisa- eli tunnetummin pissiskulttuuri, joka nimestään huolimatta näyttäytyi erityisesti tyttöjen pukeutumisen, ryhmäkäyttäytymisen sekä ulkonäön kautta.

Tällä hetkellä tyttöjä kiinnostavia aiheita ovat ulkonäkö, terveys, matkustelu ja eri portaaleissa tapahtuva toiminta sosiaalisessa mediassa (esimerkiksi instagram, youtube sekä blogit). Valtavirran ihanteena on korkeatasoinen ja menestynyt elämä. Voisi puhua aikakaudesta, jona tietynlainen täydellisyyden ja virheettömyyden ihannointi vallitsee vahvasti nuorten keskuudessa.

Ystävyys ja yksinäisyys

Nuorten naisten elämässä ystävyydellä on paljon merkitystä. Nuorille tytöille on hyvin tärkeää omistaa vähintään yksi paras ystävä, mikä auttaa rakentamaan positiivista ja eheää minäkuvaa. On tärkeää saada myötätuntoa ja tukea suruihin. Ystävyyden kautta ihminen voi tuntea itsensä arvokkaaksi ja erityiseksi, jotka ovat tärkeitä rakennusaineksia terveelle minäkuvalle sekä itsetunnolle. Lisäksi tärkeäksi koetaan oman paikkansa vakiinnuttaminen tiettyyn samanhenkiseen joukkoon, joka onkin usein tärkeä ja tukeva turvaverkko läpi elämän.

Aito ja välittävä ystävyyssuhde tukee nuoren alati muuttuvan minäkuvan kehittymistä eheäksi ja tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Nuoret kokevat usein epävarmuutta etsiessään paikkaansa yhteiskunnassa, jolloin ystävien merkitys saattaa olla hetkittäin jopa tärkeämpi kuin vanhempien, jotka puolestaan asettavat nuorille sopivassa suhteessa rajoja, vastuuta ja vapautta. Kaveriporukassa nuori saa mahdollisuuden kertoa huolistaan ja iloistaan samanikäisille henkilöille. On äärimmäisen tärkeää, että jokaisella nuorella on ainakin yksi luotettava ystävä ja samanhenkisiä ihmisiä ympärillään jakamassa nuoruuden laajan ja välillä kipuilevan tunneskaalan.

Yksin jäämisellä ja yksinäisyyden kokemisella on eristävä ja haavoittava vaikutus nuoreen. Yksinäisyys on negatiivinen psyykkinen tila, jossa ihminen kokee ahdistusta määrällisesti tai laadullisesti puutteellisista ihmissuhteista. Yksinäisyyden kokeminen heikentää psyykkistä ja fyysistä terveyttä sekä altistaa syrjäytymiselle. Sosiaalinen yksinäisyys syntyy verkostojen puutteesta ja emotionaalinen yksinäisyys läheisen ja tärkeän ihmissuhteen puuttumisesta. Nykyaikana sosiaalisen yksinäisyyden kokemukset ovat entistä voimakkaampia ja yleisempiä, sillä sosiaalisessa kanssakäynnissä ovat suuressa merkityksessä sosiaalisen median eri sovellukset, joiden avulla on helppo muodostaa tiiviitä ryhmiä. Ryhmäyttävien sovelluksien varjopuolena on niiden luoma helppo mahdollisuus jättää muita ryhmän ulkopuolelle.

Nuoret kokevat helposti itsestään poikkeavien nuorten lähestymisen vaikeaksi, jolloin he saattavat korostaa entisestään oman kaveriporukkansa dynamiikkaa ja sulkea muut ihmiset ulkopuolelle. Vaikkei kysymyksessä olisi edes suoranainen kiusaaminen, voi ulkopuolelle jäävästä tilanne tuntua ahdistavalta ja yksinäisyyden tunne korostua entisestään, kun heitä ei huomioida ryhmän ulkopuolelle. Nykyaikana sosiaalisen median käyttö kattaa suuren osan nuorten välisestä kanssakäynnistä, mikä saattaa aiheuttaa tilanteita, joissa ulkopuolelle jättämistä ei havaita tai siihen ei voida puuttua tarpeeksi tehokkaasti. Nuorien kiinnostuksen kohteita olisi hyvä kuulostella ja ohjata nuoria mukaan harrastustoimintaan, josta he voisivat löytää kanssaan samanhenkisiä ihmisiä.

Aivan kuten eivät aikuisetkaan, eivät kaikki nuoret ole kiinnostuneet samoista asioista, joten teennäinen ryhmäyttäminen saattaa jopa entisestään korostaa nuorten keskistä erilaisuutta ja erilaisia kiinnostuksen kohteita.Tästä syystä järjestettävän toiminnan tulisi olla aitoa ja mielenkiintoista, jotta nuoret voisivat kokea jokaisen osallistujan tärkeyden projektin kannalta.

Maailman ihanin tyttö

Työpajan suunnitteluprosessissa tutustuimme Miina Savolaisen palkittuun valokuvaprojektiin, josta kootusta kirjasta löytyy eheyttäviä valokuvia sekä pohdintoja, jotka toimivat inspiraationa ja teoreettisena pohjana projektillemme. Maailman ihanin tyttö on, vuodesta 1998 alkaen jatkunut, yhteisöllinen valokuvaprojekti, jonka valokuvaaja, taide ja – sosiaalikasvattaja Miina Savolainen on toteuttanut yhteistyössä kymmenen Hyvösen lastenkodissa kasvaneen nuoren naisen kanssa. Eri vuosina otetut valokuvat dokumentoivat nuorten kasvua.

Seuraava kappale kiteyttää osuvasti ajatuksen, jota haluamme vaalia työstämämme työpajan mukana:

Valokuva herättää kehon ja mielen. Rakkaaksi tuleva omakuva herättää mielihyvää, sitä haluaa tankata silmillään, se sekoittuu mielikuviin ja muistikuviin itsestä. On käänteentekevää saada nähdä itsensä ehjänä ja voimakkaana. Valokuvan viesti yltää tasolle, jolle sanat eivät voi yltää. Omakuvan hyväksyminen on itsen hyväksymisen metafora. Jokaisella ihmisellä on oikeus kokea itsensä ainutlaatuiseksi, arvokkaaksi ja rakastetuksi. Vaikka kyseessä on valokuvamenetelmä, ei voimauttavan valokuvan työväline oikeastaan ole valokuvaus, vaan katse ja näkemisen tapa – se, miten voimme tietoisesti valita katsoa toisin ja nostaa kuormittavien asioiden sijasta näkyväksi sellaisenkin ehjyyden, joka on niin haurasta, ettei se vielä ole oikeastaan edes olemassa. Työntekijälle prosessi vahvistaa uskallusta olla läsnä asiakkaalle sekä kykyä olla suojautumatta ammatillisen roolin taakse vuorovaikutuksen kustannuksella.

Valokuvaamisen teko on sitä, että keskitymme katsomaan tavallista (työn) arkea läsnä olevammin rajaamalla esiin sen, mikä on arvokasta, ja mikä tavallisesti jää piiloon kiireen ja totuttujen toimintatapojen taakse. Se, mikä tehdään näkyväksi valokuvassa, tulee samalla tunnetasolla todeksi.Maailman ihanin tyttö

Osallistavan muotoilun teoria

Työpajan suunnitteluvaiheessa tutustuimme Hyvinvoinnin muotoilu – kirjaan ja sen teorioihin. Olemme soveltaneet osallistuvan oppimisen mallia oman työpajamme suunnittelussa. Osallistuva oppiminen koostuu neljästä komponentista: identiteetti, yhteisö, tekeminen ja merkitys.

Lähdimme haastamaan osallistujat kysymään itseltään Kuka minä olen?, minkä avulla henkilölle tarjotaan keino tutkiea omaa identiteettiään. Hanke on toteutettu yhteistyössä nuorten naisten talo Nice- Heartsin kanssa, mikä tarjosi luontevan mahdollisuuden lähestyä projektin aihetta yhteisön kautta. Tavoitteenamme oli kehittää yhteisöllinen, mutta samalla henkilökohtaisia tarpeita tukeva toimintamalli, jossa tekemisen kautta tuetaan jokaisen henkilökohtaista identiteettiä ja minäkuvan positiivista kasvua. Halusimme luoda työpajan, joka tarjoaisi mielenkiintoisen päivän lisäksi pohdittavaa sekä positiivisen vaikutuksen myös pitkällä tähtäimellä.

Osallistavan muotoilun teorian integrointi osaksi työpajaa

Teimme taustatutkimusta nuorisokulttuureista, ystävyydestä ja yksinäisyydestä ja niiden vaikutuksesta yksilön identiteetin kehitykseen. Pohdimme, kuinka valokuvan avulla voisimme tarjota mahdollisuuden oman identiteetin tarkasteluun ja sitä kautta saamaan postiivisen kokemuksen itsestään. Teimme alustavan kyselyn NiceHeartsin toiminnanjohtajalle Sanna Heikkinen-Velicanille, olisiko hänen mielestään idea valokuvaustyöpajasta haastava, mutta samalla turvallinen lähestymistapa arkaan aiheeseen. Saimme kannustusta ideaamme, joten lähdimme suunnittelemaan ja muotoilemaan siitä toimivaa konseptia.

Järjestimme koekuvauspäivän toisillemme, minkä myötä saimme henkilökohtaisen kokemuksen eheyttävän valokuvan voimasta. Lisäksi kokeilu toi tulevaa työpajaa varten tärkeää tietoa ja toimintamallin siitä, kuinka tyttöjen kanssa kuvatessa voi luoda kannustavan ilmapiirin. Veimme koekuvauspäivänä kuvaamiamme valokuvia esimerkiksi tytöille ja kerroimme, kuinka haluamme heidän hyödyntävän ainutlaatuisen mahdollisuuden tulla kuvatuksi omilla ehdoillaan.

Projektiin osallistunut ryhmä koostuu 16-28 -vuotiasta nuorista, joyka kokoontuvat kerran viikossa maanantaisin Vantaan NiceHeartsin tiloissa. Toiminta on vapaaehtoista ja sen ideana on tarjota yhteisöllistä toimintaa aina läksyjen teosta erilaisiin työpajoihin sekä mahdollisuuden tutustua samanikäisiin nuoriin ja nuoriin aikuisiin. Ryhmässä on sekä kantasuomalaisia että maahanmuuttajia, mikä loi mielenkiintoisen ryhmädynamiikan työpajan toteutukselle. Koimme mielenkiintoisena haasteena ryhmän monimuotoisuuden, joka näkyi haasteina kielessä, kädentaidoissa sekä kulttuurieroissa. Tavoitteena oli luoda työpaja, joka haastaa astumaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle, kuitenkin tärkeimpänä se, että jokainen saa kokea olevansa erityinen, rakastettu ja arvokas yksilö ryhmässä.

Yllä mainitut seikat tukevat osallistavan oppimisen teoriaa, joka tulee valokuvaustyöpajassamme hyvin esille. “Yhteisöön osallistumisen voi ymmärtää oppimisprosessina, johon kuuluvat yhteistoiminta ja yhteenkuuluvuus. Prosessiin kuuluu sekä henkilökohatinen sekä sosiaalinen taso.” (Hyvinvoinnin muotoilu, Keinonen, Laajakallio, Honkonen, 2012)

Järjestimme 14.3. 2016 työpajan Metropolian Tikkurilan toimipisteen valokuvausstudiolla, jonne tytöt haettiin NiceHeartsin tiloista. Odotimme valmiina paikan päällä tyttöjä avustajiemme hakiessa heidät studiolle. Paikalle saapui kolme tyttöä ja heidän lisäkseen tulkki sekä kaksi opiskelijaharjoittelijaa. Alkuun tytöt vaikuttivat jännittyneiltä ja hieman aroilta, mutta innostuivat nähtyään tarjoamamme rekvisiitan ja kuvausmiljöön. Alku jännityksen jälkeen yleinen ilmapiiri oli selkeän innostunut ja tytöt rentoutuivat kuvausten edetessä.

Oli palkitsevaa huomata, kuinka alkuun epävarmat tytöt vapautuivat ja selkeästi nauttivat kuvattavana olosta. Ennen oman kuvausvuoronsa alkua eräs tytöistä kertoi kokevansa, ettei hänestä ole koskaan saatu kaunista valokuvaa ja kuinka hän jännitti kuvaustilannetta. Tyttö oli kietoutunut tarjoamaamme kangasrekvisiittaan ja vaikutti hermostuneelta. Kuvausten edetessä hän vapautui ja halusi riisua huntunsa. Kerroimme tytölle, että hänen halutessaan voimme käyttää myös tuulikonetta, mistä innostuneena hän aukaisi kauniit pitkät hiuksensa. Kyseisen tytön “kasvutarina” jäi mieleemme yhtenä vaikuttavimmista hetkistä projektin ajalta. Yllä mainitsemassamme hetkessä kiteytyy hienosti työpajamme ydinajatus muutoksen oppumisprosessista: uskallus olla oma itsensä.

Koemme, että projektin tärkein merkitys molemmille osapuolille oli mahdollisuus heittäytyä tilanteeseen, olla läsnä sekä kohdata muita ihmisiä, minkä kautta kokea itsensä tärkeäksi osaksi yhteisöä. Yksilötasolla toivoimme työpajaan osallistumisen olevan positiivinen minäkokemus ja rohkaistuminen tehdä jotain täysin uutta. Kuvatuista valokuvista valitsimme tytöille omat kuvat, jotka tulostimme ja kehystimme heille. Valokuvien valinnassa tuli löytää kultainen keskitie, jotta kuvat miellyttäisivät meitä esteettisesti ja taiteellisesti, mutta kuvastaisivat samalla parhaiten sitä tunnetta, jonka tytöt pyrkivät kuvissaan välittämään. Tulostettujen kuvien lsiäksi jälkikäsittelimme joakiselle työpajaan osallistuneelle 5 valokuvaa, jotka he saivat muistitikulla itselleen.

Suunnitteluprosessi

Ideointi

Koekuvaus

Toteutimme koulun studiolla Kuka minä olen – koevalokuvauksen, jossa kuvasimme toisiamme. Kuvausmateriaalin on tarkoitus havainnollistaa, millainen idea valokuvaprojektin taustalla on. Halusimme kuvaesimerkein tuoda esille, että kyseinen kuvaus on muutakin, kuin koulukuvamainen studiokuvauspäivä. Valokuvien kautta haluamme myös rohkaista tyttöjä tulemaan kuvattavaksi ja olla avoimena esimerkkinä kameralle näkymisestä.

Kävimme ennakkoon esittelemässä tulevan työpajan tytöille NiceHeartsilla. Huomasimme, että juuri toisistamme otetut koekuvat saivat tytöt selvästi innostumaan ja kiinnostumaan tulevasta studiokuvauspäivästä. Lisäksi yhteisen kielen puuttuessa kuvamateriaali viestitti parhaiten heille ajatuksen ja ideologian työpajan taustalla.

Koekuvauspäivä toimi meille terapauttisena kokemuksena ja valokuvaus oli erittäin tärkeä ja opettavainen osa projektia. Kuvausten aikana saimme kokea, millaista tuntuu olla kameran edessä ja mitä meiltä vaaditaan luomaan avoin ja rohkaiseva ilmapiiri kuvauksiin. Kuvattavana olemisen lisäksi kuvausten lopputuloksen näkeminen ja omien kuvien katsomisesta heränneiden tunteiden käsittely oli opettavainen ja positiivinen kokemus. Toivomme että työpajan kautta, pystymme tarjoamaan tytöille samanlaisen positiivisen ja rohkaisevan kokemuksen itsestään.

Työpajan valmistelu

Pohdimme ennen oman työpajamme pitämistä asioita, jotka ovat erityisen tärkeitä huomioida työpajan vetämisessä. Kuinka nuoria tulee innostaa ja rohkaista osallistumaan työpajaan omana itsenään? Millainen on työpajan vetäjän rooli? Kuinka huomioida henkilöt, jotka jäävät helposti sivuun? Kuinka olla aidosti läsnä ja välittävävänä vuorovaikutuksessa nuoren kanssa?

On hyvin tärkeää, että työpajan ohjaajat ovat alusta asti rohkaisevia ja innostuneita, mikä auttaa nuoria rentoutumaan ja kohtaamaan toisensa omana itsenään. Valokuvaustilanne voi tuntua nuoresta jännittävältä ja jopa ahdistavalta, jos nuori kokee ettei häntä tueta tarpeeksi kuvaustilanteessa. Pyrimme esittelemään studion nuorille ennen kuvaamisen alkamista sekä näyttämään esimerkein, kuinka kuvaustilanteessa toimitaan, kuitenkin antaen kuvattavalle mahdollisuuden olla kameran edessä juuri sellaisena kuin haluaa. Olemme varanneet kuvaustilannetta varten rekvisiittaa, jonka toivomme helpottavan kuvattuna olemista, lisäksi tovomme että tytöt toisivat kuvauksiin myös omaa rekvisiittaa kuten tärkeän esineen, valokuvan tai pukeutuisivat mieleisellään tavallaan.

Ennen varsinaista työpajaa käymme tutustumassa studioon, katsomme laitteiden toiminnan ja valojen säädöt valmiiksi. Lisäksi teemme kuka minä olen – kuvauksen , jossa kuvaamme tosiamme. Tätä kautta saamme tietoa mitä asioista tulee huomioida kuvaustilanteessa ja saamme henkilökohtaisen kokemuksen siitä millaista on olla kuvattavana ja näkyä haluamallaan tavalla itselleen. Työpajamme suunnittelun haastavin osuus on että, miten saada tytöt tulemaan kuvattavaksi. Teemme paljon tausta tutkimusta ja laadimme kirjalliset tiedotteet tytöille, joista selviää kuvausten luonne, yksityiskohdat ja kuvien yksityisyyteen liittyvät kysymykset.

Mietimme hyvin tarkasti miten ja minkälaisessa kehyksessä toteuttaisimme kuvauksen, kuinka saisimme rohkaistua tyttöjä tulemaan kuvattavaksi. Valokuvauksessa on huomioitava tyttöjen omat mielipiteet, ykstyisyys ja mahdolliset kulttuuri sidonnaiset esteet ja rajoitukset.

Ideoimme, että työpajaan voisi saada eri tahoilta lahjoituksena esimerkiksi rekvisiittaa. Kuvauspäivänä kävimme kahdessa eri Tikkurilan kukkakaupassa kysymässä, josko heillä olisi lahjoittaa kuvauksiin hieman nuupahtaneita kukkia rekvisiitaksi, mutta yllätykseksemme he eivät olleet halukkaita näinkään pieneen hyväntekoon. Tulimme siihen tulokseen, että jos olisimme olleet enakkoon yhteydessä eri yrityksiin, olisi halukkaita lahjoittajia voinut löytyä paremmalla menestyksellä.

Työpajan dokumentointi

Työohje

Värikäs Maailma -innovaatioprojekti järjestetään osana Liaani-hanketta. Projekti toteutetaan 16–28 –vuotiaille nuorille naisille yhteistyössä Vantaan Nice hearts tyttöjen talon kanssa.

KUKA MINÄ OLEN? – Voimaannuttava valokuvatyöpaja on ainutlaatuinen mahdollisuus kuvauttaa itsensä ohjauksessa valokuvaustudiossa, kuvattavan saaden esiintyä kameran edessä keinoin, jotka he itse mieluisimmaksi kokevat.

Niina Paloranta ja Matleena Kehus järjestävät 14.3.2016 studiokuvauspäivän Metropolian Lummetie 2:n toimipisteessä klo: 13.30–16.30.

Tarjoamme mahdollisuuden kuvauttaa itsensä Metropolian valokuvausstudiolla kuvattavan toiveita ja ehtoja kuunnellen. Valokuvan tarkoituksena on tarjota mahdollisuus päästä kuvattavaksi turvalliseen ja mukavaan ympäristöön ja vastata valokuvan keinoin kysymykseen ”Kuka minä olen?”.

Valokuvaukseen osallistuvat tullaan hakemaan Nice Heartsin tiloista klo 13.00. Tyttöjä on ohjastettu etukäteen, että he voivat halutessaan ottaa kuvaukseen mukaansa läheisen henkilön tai tärkeän esineen, jonka haluavat osaksi valokuvaa. Paikan päällä osallistujille on tarjolla rekvisiittaa, jota voi halutessaan käyttää valokuvassa.

Jokainen osallistuja saa valokuvasta korkealaatuisen vedoksen kehystettynä, minkä voi halutessaan julkistaa yhteistapaamisessa. Valokuvia ei tulla käyttämään muuhun tarkoitukseen, kuin ainoastaan Värikäs maailma – projektiin.

Tehtävän tavoitteena on tarjota mahdollisuus katsoa itseään kuvan keinoin valokuvaustilanteessa, jossa kuvattava saa määrittää täysin sen, kuinka hän haluaa tulla nähdyksi. Valokuva voi olla henkilökuva, esimerkiksi valokuva käsistä tai ihan vain mielenkiintoinen varjo, toteutus tapahtuu täysin kuvattavan toivein ja ehdoin.

Voimaannuttava valokuva tarjoaa mahdollisuuden itsensä tarkasteluun kuvan kautta. Etsittäessä vastausta kysymykseen: ”Kuka minä olen?” tehtävä valjastaa osallistujan itse pohdintaan, sanattomaan viestintään ja itseilmaisuun. Jokaisella henkilöllä on mahdollista kuvata itselleen persoonallinen ääni. Onnistunut kokemus antaa parhaimmillaan osallistujalle voimaannuttavan kokemuksen, jossa kokee itsensä merkityksekkääksi juuri omana itsenään sekä samalla voi tuntea kuuluvansa osaksi tärkeää yhteisöä. Ihmisen on hyvä välillä tuntea itsensä erityislaatuiseksi sekä rakastetuksi, jotka tuntemuksina toimivat voimaannuttavina esimerkiksi tuntiessa yksinäisyyttä ja merkityksettömyyttä. Osallistujan on tärkeää saada kokea, kuinka ympäröivät ihmiset ovat kiinnostuneita hänestä juuri sellaisena kuin on.

Raportti kustannuksista ja käytetyistä materiaaleista

Työpajan kustannukset:

• Kehykset 9,99 e kpl x 3 = 29, 97 e
• Kuvientulostus 6 e / m = 6 e
• Rekvisiitta 14 e
• YHTEENSÄ: ~ 50 e

Työpajassa käytetyt materiaalit:

• valokuvausstudio + välineistö
• jälkikäsittelyyn tietokone + ohjelmat
• tulostin
• rekvisiittaa (kehyksiä, kasveja, kankaita, asusteita + koristeita)

Reflektointi

Matleena Kehus

Niina Paloranta otti minuun yhteyttä tammikuun alussa, ollessani vielä Barcelonassa vaihdossa, tiedustellen, josko olisin kiinnostunut suunnittelemaan ja toteuttamaan hänen kanssaan työpajakonseptin Värikäs Maailma hankkeeseen. Hän oli alustavasti suunnitellut toteuttavansa valokuvausprojektin Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö – kirjan innoittamana. Kyseinen kirja oli minulle entuudestaan tuttu ja merkityksekäs, joten innostuin aiheesta heti. Tiesin, että oikein toteutettuna työpaja voisi antaa arvokkaan kokemuksen sekä projektiin osallistuville nuorille että meille työpajan organisoijille.

Valokuvaustyöpajan toteutus vaikutti haastavalta, mutta myös todella mielenkiintoiselta ja vastasi mielestäni innovaatioprojektin vaatimuksiin. Aloitimme aiheeseen tutustumisen keräämällä valokuvakollaaseja teemoilla värikäs maailma, ystävyys, hyvä mieli ja tekemisen ilo sekä tutkimalla voimaannuttavan valokuvan metodeja, joita voisimme käyttää inspiraationa ja oppina työpajamme taustalla.

Helmikuussa vierailimme Vantaan NiceHearts Ry:n tiloissa, missä tapasinne tyttöjentalon toiminnanjohtajan Sanna Heikkinen-Velicanin. Kerrottuamme suunnitelmistamme työpajakonseptiin Sanna kannusti meitä jatkamaan valitsemamme aiheen parissa ja korosti työpajamme olevan erittäin tervetullut ja ainutlaatuinen kokemus osaksi heidän toimintaansa.

Ryhmän monimuotoisuus tarjosi kiinnostavaa lisähaastetta, minkä vuoksi pohdin eri keinoja, kuinka voisin käyttää sanatonta viestintää, esimerkiksi eleiden ja huumorin avulla. Projekti vaati erityisesti heittäytymiskykyä, läsnäoloa sekä kykyä asettua tyttöjen kanssa samalle tasolle, olla paikalla heitä varten ja pyrkiä aistimaan hienovaraisimmatkin eleet reagoiden niihin ymmärtäen ja kannustaen. Huomasin ilokseni, kuinka ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen, varsinaisena työpajapäivänä, tytöt uskalsivat kommunikoida kanssani varauksettomammin ja sain luotua heidän kanssaan hyvän yhteyden. Alkuun tytöt eivät halunneet näyttää kasvojaan kameran edessä, mutta alkujännityksen kaikotessa yksi tytöistä innostui kuvauksista niin paljon, ettei olisi malttanut lopettaa eläytymistään kameran edessä. Kuvasimme jokaisen tytöistä kahteen kertaan, jotta ensimmäisen kuvauskerran jälkeen oli mahdollista ottaa lisäkuvia. Ensimmäisten ja toisten kuvauskertojen välillä tyttöjen kehonkielessä ja ilmeissä oli suuri ero ja huomasin, kuinka studion kannustava ilmapiiri auttoi tyttöjä luottamaan minuun kuvaajana.

Koin erityisen voimaannuttavana hetken, jossa kuvasin yhtä tytöistä. Hän kertoi meille, ettei ollut koskaan saanut itsestään kaunista valokuvaa. Aistiessani tytön epävarmuuden sain entistä enemmän inspiraatiota toteuttaa tytön kuvaushetkestä mahdollisimman erityislaatuinen ja kannustava. Kuvausten edestessä huomasin, kuinka huntuun ja kankaisiin pukeutunut tyttö rohkaistui ja uskalsi olla kameran edessä oma itsensä. Hän kysyi tulkin avulla, olisiko hänen mahdollista riisua huntunsa ja saada tuulikone käyttöönsä. Näin tytön silmistä innostuksen, joka syttyi Niinan käynnistäessä tuulikoneen. Äärimmäisen ujo ja epävarmalta vaikuttanut tyttö avasi pitkät kauniit hiuksensa ja kääntyi kohti kameraa vieno hymy kasvoillaan. Kuvauksen edetessä näytin kuvatulle tytölle hänestä otettuja valokuvia, jolloin hän herkistyi nähdessään ottamiani kuvia. Toivon todella, että vielä pitemmän ajan kuluttua tyttö voi ammentaa kuvauskokemuksesta positiivista energiaa ja itsevarmuutta.

Koin projektin äärimmäisen palkitsevana, mutta myös henkisesti melko raskaana. Ollessani vuorovaikutuksessa tyttöjen kanssa pyrin olemaan täysin omai tseni ja aidosti läsnä, mikä vaati paljon energiaa. Halusin tytöjen aistivan olemuksestani, kuinka koen heidät merkityksekkäinä ja mielenkiintoisina. Vaikka projekti oli haastava ja melko rankka, antoi se vielä enemmän takaisin: erityislaatuisen kokemuksen, mahdollisuuden tutustua eri kulttuureista tuleviin tyttöihin sekä tutkimusmatkan itseeni ohjaajan ja luotettavan henkilön roolissa. Tyttöjen kanssa työskennellessäni huomasin, että heille kannustavat sanat ja eleet merkitsivät todella paljon. Olen työpajaan erittäin tyytyväinen ja uskon, että onnistuimme järjestämään tytöille erityislaatuisen päivän sekä tarjoamaan mahdollisuuden kokea olevansa tärkeä juuri sellaisena kuin he ovat

Niina Paloranta

Värikäs maailma – työpajan teemoina oli nuorten maailma, ystävyys ja yksinäisyys. Aiheisiin lähdimme tutustumaan kuvakollaasien kautta. Rakensimme kollaaseja aiheesta ystävyys, hyvä mieli, värikäs maailma ja tekemisen ilo. Teimme taustatutkimusta nuorten elämästä, nuorisokulttuureista, ystävyyden merkityksestä ja yksinäisyyden kokemisen vaikutuksista yksilön minäkuvan kehitykseen. Hyvin nopeasti näiden tehtävien aikana minulle tuli olo, että haluaisin työpajassa keskittyä toiminnan kautta syntyvään iloon ja tätä kautta tutustua nuoriin, joiden kanssa tulisimme toteuttamaan työpajaa. Halusin että työpaja jossa olisin mukana, keskittyisi minäkuvan vahvistamiseen estetiikan keinoin. Tutustuin kurssilla Miina Savolaisen maailman ihanin tyttö- kirjaan, tästä kirjasta tulikin innoittaja kuka minä olen – työpajaan, jonka toteutin yhdessä Matleena Kehuksen kanssa.

Jatkoimme työpajan toteutustavan ideointia yhdessä Matleenan kanssa. Työpajan toteuttaminen valokuvan kautta oli ensimmäinen ja meitä eniten kiehtova lähestymistapa, mutta mietimme myös vaihtoehtoisia menetelmiä työpajan toteutukseen. Keskustelimme työpajamme ideasta Niceheartsin toiminnanjohtajan kanssa ja hän rohkaisi meitä jatkamaan työpajan suunnittelua ja toteutusta valokuvaamisen kautta. Teimme paljon taustatyötä ja kartoitimme, millä tavalla kuvaukset toteutettaisiin. Kuvausten järjestelemisessä piti huomioida mahdolliset kulttuurisidonnaiset rajoitteet, tyttöjen omat toiveet ja se, millaisen työpajan haluamme tytöille tarjota. Oman haasteensa työpajaan toivat myös kielelliset rajoitteet, jolloin omilla eleillä ja läsnäololla oli entistä suurempi merkitys yhteyden luomisessa.

Työpajan taustatyön tekeminen oli mielenkiintoista ja haastavaa. Työpajassa mukana olleet tytöt olivat hyvin tarkkoja yksityisyydestään, joten valokuvauksen keinoin toteutettava työpajan onnistumista ei voinut pitää itsestään selvyytenä. Järjestimme Matleenan kanssa studiolla harjoituskuvaukset, jonka tarkoituksena oli kokea henkilökohtaisesti, millaista on olla kuvattavana ja millaisia käytännönasioita tulee ottaa huomioon varsinaisessa työpajassa. Ennen kaikkea pääsimme kysymään itseltämme: kuka minä olen? Kuvauksista saatu tieto ja kokemuspohja vahvistivat entisestään, että työpajan vaikutukset tulevat olemaan positiiviset, mikäli saamme tytöt avautumaan ja rohkaistumaan olemaan kuvattavana. Itselleni studiokuvaus kokemus oli hyvin positiivinen ja henkilökohtainen kokemus itsestäni, oli ihanaa päästä käsittelemään kuvan kautta minulle tärkeitä ja henkilökohtaisia kokemuksia elämästäni. Kuvia katsellessa sain tuntea juuri niitä positiivisiä tunteita, joita toivoimme tyttöjen kokevan kuvausten aikana ja omia kuvia katsellessaan.

Varsinainen kuvauspäivä oli hyvä ja positiivinen kokemus. Alkujännityksen jälkeen, tytöt rentoutuvat hyvin nopeasti ja kuvausten edetessä heidän kasvoiltaan näkyi onnellisuus ja ilo. Saimme todistaa rohkeita itsensä ylittämisiä ja uskallusta nauttia hetkestä. Juuri ne hetket, jolloin näimme onnistuneemme rohkaisemaan tyttöjä luottamaan itseensä ja näkemään itsensä kauniina, olivat erittäin palkitsevia. Kuvauspäivän mieleenpainuvin oli hetki, jolloin ujo tyttö asteli kameran eteen ja ensimmäisenä kertoi että hänestä ei ole koskaan otettu kaunista kuvaa. Aluksi hän oli jännittynyt ja varautunut, mutta kangas kerrallaan tyttö luopui rekvisiitastaan, hunnustaan ja lopulta hän oli kameran edessä omana itsenään, kauniina ja vapautuneempana. Hänen kasvunsa kameran edessä oli hyvin konkreettinen esimerkki projektin ideasta ja juuri siksi meille niin tärkeä ja palkitseva kokemus.

Työpaja oli haastava ja ajoittain raskaskin projekti, mutta myös samassa suhteessa palkitseva ja kasvattava kokemus. Vuorovaikutuksella omalla läsnäololla, energialla ja voimalla oli valtava merkitys ja koen, että nämä ovat juuri ne merkittävät asiat joissa onnistuimme. Saimme paljon positiivista palautetta työpajasta ja tyttöjen ohjaaja kertoi, että työpaja oli ollut tytöille positiivinen ja antoisa kokemus. Toivon että he saivat tästä, konkreettisen kuvamuiston lisäksi, myös positiivisen, elämän mittaisen minä-kokemuksen. Itse koen olevani etuoikeutettu ja rikkaampi tämän matkan jälkeen, olen oppinut paljon uutta itsestäni ja kasvanut ihmisenä.

On tärkeää hengittää hetkessä, olla läsnä ja avoinna, silloin on mahdollisuus matkata uusiin, ihmeelliseen seikkailuihin.

Lähdeluettelo

kuvat:

Pinterest,
Matleena Kehus,
Niina Paloranta
Metropolia
NiceHearts ry

kirjallisuus:

Miina Savolainen, 2008, Maailman ihanin tyttö, Blink Entertainment Oy
Keinonen, Laajakallio, Honkonen, 2013, Hyvinvoinnin muotoilu, Aalto-Yliopisto, Helsinki
http://www.voimauttavavalokuva.net/
http://www.yle.fi/uutiset/nuorisokulttuurit_ovat_haviamassa/5439153, 29.1.2010