Palvelujen kerääminen on alkanut
Hyvät nuorten kanssa toimijat!
Liaani-hankkeessa on aloitettu oppilaitos-, harrastus- ja vapaa-ajan ympäristöissä kehitettyjen palvelujen kuvauksien keräys. Palvelut käsitetään tässä laajasti: ne voivat olla esimerkiksi toimintamalleja, menetelmiä, työskentelytapoja tai muita käytäntöjä.
Tule mukaan valtakunnalliseen yhteistyöhön, jossa voit kehittää palveluasi entistäkin paremmaksi yhteistyössä muiden nuorten kanssa toimivien tahojen kanssa!
Tavoitteenamme on löytää hankkeessa työstettävän arviointityökalun avulla toisen asteen nivelvaiheessa oleville nuorille suunnattujen palvelujen hyviä käytäntöjä ja niiden keskeisiä kriteerejä. Pyydämme sinua kertomaan omasta palvelustanne tarkemmin oheisella verkkolomakkeella kevään 2016 aikana:
Ilmoita nuorille suunnattu palvelu.
Jokainen yhteistyöhön osallistuva organisaatio mainitaan Liaani-hankkeen verkkosivustolla. Osallistuvat tahot pääsevät myös ensimmäisten joukossa testaamaan arviointikehikon mahdollisuuksia käytännössä.
Yhteistyöterveisin,
Liaani-hanke